Yritys

Yli 70 vuotta kestäneen toimintamme aikana olemme työskennelleet useiden eri kansainvälisten yritysten kanssa. Osa tyytyväisistä asiakkaistamme on tehnyt kanssamme yhteistyötä jo vuosikymmeniä.

Wel-Mach on Vaasassa toimiva monikansallisten yritysten alihankintaan erikoistunut konepaja.

  • Vuonna 1948 perustetulla yrityksellä on yli 70 vuoden vahva kokemus alalta. Olemme perheyritys, jonka henkilökunta on alan huippuosaajia.
  • Wel-Machin 7 000 neliön tilat ovat hyvin varusteltuja kaikenkokoisten hankkeiden toteuttamiseen.
  • Välitämme ympäristöstä, ja pyrimme jatkuvasti rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta.

Österberg-konserni

Yhtiön perusti alun perin Knut Österberg vuonna 1948. Tuolloin Suomi oli toipumassa sodasta, ja lähes kaikesta oli pulaa. Koska Knut oli ammatiltaan koneenkäyttäjä, hän perusti pienen työpajan, jossa hän rakensi myyntiin kahvimyllyjä, hiusrullia ja muita taloustavaroita.

Vuonna 1953 Panimontielle rakennettiin uudet ja suuremmat tuotantotilat, minkä jälkeen vuonna 1958 käynnistettiin ensimmäinen muoviyksityiskohtien valmistuskone. Samana vuonna aloitettiin muovisten säästöpossujen valmistus Säästöpankille, joista tuli yksi Österberg-konsernin tunnetuimmista tuotteista.

Vuonna 1966 yhtiö muutti Kruunantielle, jossa Österberg-konsernin pääkonttori edelleen sijaitsee. Siitä lähtien liiketoiminta alkoi keskittyä enemmän teollisuuden alihankintaan. Ensimmäinen yrityskauppa toteutettiin vuonna 1978, jolloin Österbergin perhe osti 70 prosenttia Petsmon osakkeista, joka myöhemmin muutti nimensä Petsmo Productsiksi. Tämän jälkeen konserni on kasvanut tasaisesti erilaisten yritysostojen kautta.

Nykyään Österberg-konserni on perinteinen perheyritys, jonka kokonaisliikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa.

HYÖDYNNÄ VAHVUUKSIAMME

Ota selvää, mikä on asiantuntemuksemme

01

Oikea-aikaiset toimitukset

Panostamme asiakkaidemme oikea-aikaisiin toimituksiin. Kokonaispalvelukonseptimme on asiakkaalle helppo ja turvallinen valinta: tuotteet tulevat varmasti ajallaan.

02

Poikkeuksellista laatua

Yli 70 vuoden kokemuksemme alalta tuottaa asiakkaille poikkeuksellista laatua. Olemme niittäneet mainetta erityisesti hitsauspalvelujen osaamisen ja laadun suhteen.

03

Pitkäkestoisia kumppanuuksia

Osa tyytyväisistä asiakkaistamme on tehnyt kanssamme yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Tiivis yhteistyö ja asiakaslähtöinen ajattelutapa varmistavat, että teemme aina parhaamme auttaaksemme yritystäsi menestymään.

04

Sertifioituja ammattilaisia

Toimintamme on SFS-EN ISO 9001:2015- ja SFS-EN ISO 14001:2015 -standardien mukaan sertifioitua. Hitsausosastomme on sertifioitu EN 3834-2 -standardin mukaan. Tällä hetkellä meillä on käynnissä SFS-EN 1090-1+A1 -standardin mukainen sertifiointiprosessi. Wel-Mach on pitää aktiivisesti huolta ympäristöstä ja noudattaa yrityksille asetettuja ympäristövaatimuksia.

05

Kokenut ja arvostettu henkilökuntaa

Vaadimme paljon tekijöiltä, joiden käsiin luotamme asiakasprojektimme. Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti ja varmistamme, että kaikki työntekijät hallitsevat alansa viimeisimmän osaamisen. Osa henkilöstöstämme on työskennellyt meillä jo vuosikymmeniä ja tuonut laajan osaamisensa ja panoksensa projekteihin. Arvostamme henkilökuntaamme, sillä he tekevät käytännön työn asiakkaidemme menestyksen eteen.